Saavutettavuustyökalut

Esittely

Kalle Lumio

Toimitusjohtaja, MBA

Aloitin työt Nordiassa controllerina 2004, Liiketoimintajohtajaksi siirryin 2008 ja vuodesta 2011 olen ollut Nordia Rahaston ja Nordia Managementin toimitusjohtajana.

Työssäni olen päässyt rakentamaan yhdessä yrittäjien kanssa matkailu ja vapaa-ajan yritysten liiketoimintaa ja saanut työskennellä hyvin erilaisten liiketoiminnan haasteiden parissa. Viidentoista yhtiön joukossa on ollut monenlaisia yrityksiä uuden toimialan vasta-alkajasta kansainvälistyviin ja vaikeuksissa kamppailevista menestyjiin.

Työn ohella olen mukana toimialajärjestöjen Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen ja Pääomasijoittajat Ry:n toiminnassa. Perheen ja perheen harrastusten lisäksi vapaa-aika kuluu mieluiten laskettelun ja salibandyn parissa.

kalle.lumio@nordiamanagement.fi
+358 40 737 1559

LinkedIn-profiili